Torisevan rotkojärvet

19.7.2020


Eilen tehtiin päiväreissu tällaisiin maisemiin! Mulla oli vain Pihu mukana kuten yleensä, siskolla oli tällä kertaa koko hihulauma.

Torisevan rotkojärvet sijaitsevat Virroilla. Rotkomaisemien lisäksi tuolta löytyy 6,5 km pituinen luontopolku sekä söötti vanha kahvimaja joka on edelleen toiminnassa, ja josta voi ostaa kahvia ja herkkuja.
Maisemat olivat aika hyvin tarjolla jo ihan parkkipaikaltakin, mutta me haluttiin tietysti sisällyttää tähän visiittiin reippailua, joten lähdettiin seuraamaan tuota luontopolkua.

Korkeanpaikankammoisille en muuten välttämättä suosittelisi tuota reittiä, sillä se kulkee monesta kohtaa melko läheltä korkean rotkon reunaa.
Aluksi polun seuraaminen sujui hyvin. Kuten kuvistakin näkyy, reitti on tiiviisti merkitty punaisilla maalimerkinnöillä. Jossain vaiheessa merkinnät kuitenkin alkoivat mennä aika hämmentäviksi, ja hukattiin oikea suunta täysin. Merkinnät kun osoittivat vähän joka suuntaan, mutta samalla eivät oikein mihinkään...?
Siinä tuli sitten onneksi vastaan levähdyspaikka jossa syötiin eväät ja pohdittiin, mitä tehdään seuraavaksi.

Kun jatkettiin matkaa ja luultiin olevamme menossa oikeaan suuntaan, tajuttiinkin aika nopeasti että oltiin vaan päädytty palaamaan takaisin sinne mistä äskettäin tultiinkin.
Oliko reitti merkitty huonosti vai sattuiko meille vaan joku moka? Ei mitään tietoa. Kyllä siellä muutama muukin kävijä käveleskeli samanlaista "ympyrää" kuin mekin, joten ehkä ei oltu ainoita jotka eivät ihan tajunneet minne mennä.

Saavuttiin kohteeseen aamupäivällä, ja tätä mysteeriä pohtiessa kello oli jo sen verran että lämpötila oli noussut reippaasti, ja koirien parasta ajatellen päätettiin sitten vaan palata takaisin. Ei se nyt sillä lailla jäänyt harmittamaan, kun tuli siinä kuitenkin joku lenkki tehtyä ja nähtiin nuo hienot maisemat monestakin eri suunnasta. Ehkä pitää käydä joskus uudestaan kokeilemassa tuota reittiä.

Lopuksi pysähdyttiin vielä tuonne kahvimajalle ja maistettiin siellä tarjottua kookos-suklaakakkua (5/5! 😋). Koirille oli tietysti mukana nakkipaketti jos toinenkin - niin paljon nakkeja, että vein loput kotiin, jotta Peppikin pääsi osallistumaan niiden tuhoamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
template base by Designer Blogs