Vielä on värejä

18.10.2019


Mä oon "kauhistellut" tuota marja-aronia-puskaa jo kauan, kun sen on annettu kasvaa holtittomasti vailla minkäänlaista trimmausta, ja nyt runsas marjasato on pistänyt sen oksat roikkumaan rumasti. Mutta kappas, olihan siitä jotain hyötyäkin: se oli nätti koirakuvaustausta! Osa oksista roikkuu niinkin alhaalla, että jopa Paju pääsi niiden sekaan patsastelemaan.

Allaolevien yhteiskuvien ottaminen oli melkoista sirkusta. Ensin ihan tuon kuvauspaikan vieressä olevasta talosta karkasi labbis riemurallittamaan varmaan viisi kertaa putkeen, ja sen isäntä karjui sekä sille koiralle että etuoven sulkemisesta vastuussa oleville perheenjäsenilleen(?) ihan kurkku suorana.
Mun koirat olivat ihan hämillään siitä huutamisesta. Labukka ei ihme kyllä tullut meidän luo ollenkaan, vaan keskittyi juoksemaan kotitalonsa ympäri.

Kun labbistilanne oli ohi, asettelin taas koiria riviin. Yhtäkkiä tuo yleensä aika hiljainen tie alkoi täyttyä muista ulkoilijoista koirien kera ja ilman. Odotettiin sivussa että ruuhka hälvenisi, mä kun en kovin montaa ihmistä osaa nätisti shopata kuvan taustalta pois. No, eräät jäivät varmaan vartiksi juttelemaan ihan siihen lähelle.. Ja heillä oli koirakin. Vaikka mun koirat ei koe ihmisiä häiriönä ja olisivat muuten voineet siinä istua nätisti, niin se takana oleva rekku olisi saanut ainakin Pepin mulkoilemaan taakseen ja olemaan rauhaton.

Eipä auttanut muuta kuin odottaa, ja lopulta sitten vihdoin pääsin kuvaushommiin.
Juuri tuon ihmismäärän takia jätin poikkeuksellisesti hihnat koirille, ajattelin että tulee vähemmän paheksuvia tuijotuksia kun eivät tavallaan ole täysin irti. Joskushan hihnat voi olla ihan jees kuvissa, jos sopivat väreiltään kuvaan taikka ovat niin neuraalin väriset etteivät hypi silmille.

Olisi kiva jos tulisi sellaisia huurteisia pikkupakkaspäiviä.. Ja ensiluntakin toki odotan jo, mutta saan vissiin odottaa sitä vielä aika kauan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
template base by Designer Blogs