Toipuminen

19.3.2018


Molemmat haavat lähtivät parantumaan hyvin, ilman tulehduksia tai muita ongelmia.

Haavateippien poistaminen oli taas hankalaa kuten oli Pajunkin kohdalla. Niiden pitäisi olla helposti irrotettavia, mutta ei..
En tietenkään lähtenyt niitä väkisin repimään irti, mutta edes reunojen kostuttaminen vedellä ei auttanut. Veden ja vaseliinirasvan yhdistelmä oli tehokkaampi. Sitä siveltiin teippien reunoille, annettiin vaikuttaa tovi ja lopulta teipit tippuivat irti.

Tarkastin haavojen kunnon joka päivä vähintään kerran. Aluksi tein sen niin, että laitoin koiran makaamaan kyljelleen lattialle. Tuntui kuitenkin siltä, että siinä sen kroppaan kohdistui liikaa sörkkimistä, ja sen jälkeen muutin systeemiä. Jatkossa käskin Pepin seisoa paikallaan ja sitten menin itse lattialle selälleni & sieltä kurkkasin sen vatsan alle taskulampun valon kera. Vähän hölmön näköistä puuhaa tietysti, mutta niin se onnistui parhaiten.

Loskaisina päivinä Pepillä oli sadetakki, mutta eihän se koko vatsaa peitä. Niinpä tällaisilla keleillä lenkin jälkeen puhdistin haavat varmuuden vuoksi. Kostutin talouspaperin/liinan reunan lämpimällä vedellä ja varovaisesti "töpöttäen" kävin haavojen pinnat läpi. Sitten vielä kuivaus samalla menetelmällä.

Kuten tuossa aiemmassa leikkausta koskevassa kirjoituksessa mainitsin, niin Peppi oli kipeän oloinen vain silloin leikkauksen jälkeen illalla. Tästä huolimatta tietysti syötin sille määrätyn kipulääkekuurin ohjeiden mukaisesti.

Kauluri oli käytössä hyvin pitkälti tähän päivään saakka. Tänään käytiin siis poistattamassa ne nisäkasvainhaavan tikit. Lääkärissäkin tuli palautetta että haavat ovat parantuneet ja umpeutuneet tosi hyvin, ja voimme palata normaaliin elämään.

Oikeastaan meidän lenkit ovat olleet suunnilleen normaalin pituisia jo jonkin aikaa, vähitellen ollaan pidennetty niitä. Olen vaan pitänyt kävelyvauhdin tavallista hitaampana ja edelleen rajoittanut kaikenlaista hihnan päässä riehumista.. Pian loppuu himmailu kokonaan ja Peppi pääsee taas painimaan Pihlan kanssa, sitä puuhaa sillä on ollut ikävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
template base by Designer Blogs