22.11.2017

0 kommenttia

Mökkilife: Extreme Edition





Tutulle mökille menokin voi tuntua varsinaiselta eräseikkailulta jos sinne menee näin talven kynnyksellä..
Myöhäisin ajankohta jolloin oon itse ollut mökkeilemässä on ollut elokuun loppua, joten nyt oli vähän erilainen meininki siihen verrattuna.

Reitti mökille oli vaivalloisempi kulkea, eikä voitu käyttää venettä tavaroiden kuljettamiseen kun järvi oli jotenkin päässyt jäätymään just sen verran ettei soutamaan pystynyt. Perillä alkoi pönttöuunin ruokkiminen ja tuskallisen hitaalta tuntuva lämpenemisen odottelu (tämä mökki on siis sähkötön).
Ei pakkasta ollut paljoa missään vaiheessa, mutta se vähäkin aiheuttaa vilunväristyksiä kun on taas tottunut plussakeleihin eikä ole tullut hengailtua vallitsevassa kylmyydessä noin kauan putkeen.

Huumori meinasi loppua jossain vaiheessa, mutta kyllä se siitä iloksi muuttui kun saatiin murua rinnan alle ja mökki lähti lämpenemään kunnolla. Ei lopulta tarvinnut edes nukkua villapaidat päällä, koiriltakin otettiin paidat pois ettei tule liian kuuma!

Selvittiinpäs! 😅 Omanlaisensa kokemus tuokin.
Ja itseasiassa vaikka vasta tänään sieltä kotiuduttiin, niin nyt jo aika kultaa muistoja ja mietin että voi kun olisi kiva mennä sinne uudestaan talvella niin, että olisi kunnolla lunta maassa.. 😍

Raahasin kamerankin mukaan, mutta mökillä ei vaan tullut kuvattua sillä. Jotta en olisi sitä ihan turhaan ottanut reissuun, pysähdyttiin kotimatkalla yhden pellon kohdalla ja räpsäisin siellä nämä:





1.11.2017

0 kommenttia

Erikoispostaus: vajavainen bannerimuistelotuokio

Mulla on meneillään projekti nimeltä "laita kaikenlaiset vanhat tekeleet esille/säilöön nettiin" ja ajattelin sisällyttää siihen myös tämän blogin bannerit.

Niinpä sitten hain bannereita kahdelta koneelta + netin syövereistä ja tein niistä kollaaseja. Oli muuten yllättävän työlästä hommaa.

Kun seuraavana päivänä meinasin laittaa postauksen kokoon, ei tämä kollaasit sisältänyt kone auennut enää. Kovalevy oli poksahtanut perusteellisesti rikki (tai ehkä joku ammattilaisnörtti voi sen vielä pelastaa, mutta just nyt ei kiinnosta monen sadan euron korjausoperaatiot jotka ei välttämättä edes auta). Kaikki tärkeät valokuvat ja piirrokset ovat turvassa, mutta en mä vanhoja bannereita ole pitänyt niin tärkeänä että niistä kaikista olisi varmuuskopiot jossain.

Lievästi sanottuna turhauttava tilanne. Teki mieli heittää koko postausidea roskiin, mutta en antanut periksi vaan väänsin uudet kollaasit! Näistä nyt sitten vaan valitettavasti puuttuu ne bannerit jotka on jumissa siellä rikkinäisellä kovolla.

Alkuperäiset kollaasit oli nätisti aikajärjestyksessä, nämä kasasin niin nopeasti että eri aikakaudet meni vähän sekaisin.

Näitä pikkukuvia klikkaamalla näkee bannerit isompina. Jaarittelu jatkuu kuvien alla!





Blogin ihan ensimmäistä banneria en löytänyt, mutta muistan että se oli tämä kuva jota oli vähän rajattu ja läntätty joku Insta-filtteriä muistuttava sinertävä väri päälle.
Banneri #2 on sentään tallella, se on tuolla ylärivin vasemmassa kollaasissa, tuo mustavalkoinen tekstitön jossa on monta Pepin lärvikuvaa vierekkäin.

Blogin nimi oli aluksi "koikkiloikki" joka tuli jostain Pepin lempinimestä. Jossain vaiheessa kyllästyin siihen ja sitten blogilla ei pitkään aikaan ollut mitään nimeä, vaan kirjoittelin bannereihin jotain randomia vaan tyhjän tilan täytteeksi. Tuo joissain bannereissa näkyvä "Piina" tuli myös Pepin lempinimestä, Peppiina.
Blogin nykyinen nimi tuli kuvioihin... 2014...?

Ai että kun oli kiva selata näitä, vaikka harmittaakin että osa jäi puuttumaan.
Nykyään koirablogiharrastelu on vähän väsähtänyttä (omalla kohdalla ja tuntuu että yleisestikin on melko hiljaista tällä hetkellä), mutta näistä muistuu mieleen kuinka kivaa tämä oli joskus silloin wanhoina hyvinä aikoina.

Voi olla että päivittelen tätä postausta sitä mukaa kun bannereita jää lisää "eläkkeelle" ja/tai jos saan jotenkin ne loput sieltä kovonraadosta ulos.