Vuoden ensimmäinen kameran ulkoilutus

10.1.2018




Onpas mukavaa kun tammikuu oikeasti näyttää ja tuntuu tammikuulta! Siis tällä hetkellä ainakin, ja toivottavasti vielä tovi saadaan nauttia tästä. Lunta on paljon ja pakkasta juuri sopivasti = täydellistä.

Tämä pelto oli mennyt aika mielenkiintoiseen kuntoon nyt, on monenlaista jää/lumikerrostumaa, erittäin raskasta kävellä tuollaisessa. Jopa koirilla oli vähän vaikeuksia äkkisyvien kohtien kanssa, parissa kuvassa näkyy ilmeistäkin upottavan lumen aiheuttama ihmetys... 😂

Kuvista näkee myös sen, että Pajulla on nyt vihdoin se kauan kaivattu talvitakki. Pomppaan päädyttiin aiemmista hintakitinöistä huolimatta, kun sattui olemaan alennusmyynnissä tuo pinkki versio (ja mustat myös, ilmeisesti nämä 2 väriä ovat poistumassa valikoimasta kokonaan). Kyseessä on PerusPomppa-malli, eli väriä myöten tismalleen sama kaapu kuin mikä Pepillä on käytössä! Alla onkin kuvat näistä tekstiilikaksosista + kuva takeista vierekkäin.

Mitat aiheuttivat vähän päänvaivaa.. Aluksi ostin sokkona liian pienen takin (kaupan kassalla vielä päivittelin että "oivoi, onkohan tämä liian iso kuitenkin" 😂), onneksi sain vaihtaa toiseen vaikka olikin aletuote. Tämä nykyinen koko on muuten oikein hyvä, mutta nuo takaosan "läpyskät" ei peitä reisiä liikkeessä kovin hyvin, lepattavat välillä liian lennokkaasti ylöspäin.
Tästä seuraava koko olisi kuitenkin ihan liian pitkä ja muutenkin iso. Tällä siis mennään, voi olla että tungen tuonne alle jotain muuta vaatetta vielä, taikka kokeilen askarrella taakse jalkalenksut pitämään takaosaa paikoillaan.

Pajulla ja Pihlalla on muuten uudet pannat! Pihlan panta näkyykin näissä kuvissa ihan hyvin, Pajun oma taas näyttäisi olevan takin alla piilossa, mutta se on sellainen oikein elegantti vaaleansininen skottiruutupanta.



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

© 2018 Houndstooth | Templates Base by Splashy Templates