Erikoispostaus: vajavainen bannerimuistelotuokio

1.11.2017

Mulla on meneillään projekti nimeltä "laita kaikenlaiset vanhat tekeleet esille/säilöön nettiin" ja ajattelin sisällyttää siihen myös tämän blogin bannerit.

Niinpä sitten hain bannereita kahdelta koneelta + netin syövereistä ja tein niistä kollaaseja. Oli muuten yllättävän työlästä hommaa.

Kun seuraavana päivänä meinasin laittaa postauksen kokoon, ei tämä kollaasit sisältänyt kone auennut enää. Kovalevy oli poksahtanut perusteellisesti rikki (tai ehkä joku ammattilaisnörtti voi sen vielä pelastaa, mutta just nyt ei kiinnosta monen sadan euron korjausoperaatiot jotka ei välttämättä edes auta). Kaikki tärkeät valokuvat ja piirrokset ovat turvassa, mutta en mä vanhoja bannereita ole pitänyt niin tärkeänä että niistä kaikista olisi varmuuskopiot jossain.

Lievästi sanottuna turhauttava tilanne. Teki mieli heittää koko postausidea roskiin, mutta en antanut periksi vaan väänsin uudet kollaasit! Näistä nyt sitten vaan valitettavasti puuttuu ne bannerit jotka on jumissa siellä rikkinäisellä kovolla.

Alkuperäiset kollaasit oli nätisti aikajärjestyksessä, nämä kasasin niin nopeasti että eri aikakaudet meni vähän sekaisin.

Näitä pikkukuvia klikkaamalla näkee bannerit isompina. Jaarittelu jatkuu kuvien alla!





Blogin ihan ensimmäistä banneria en löytänyt, mutta muistan että se oli tämä kuva jota oli vähän rajattu ja läntätty joku Insta-filtteriä muistuttava sinertävä väri päälle.
Banneri #2 on sentään tallella, se on tuolla ylärivin vasemmassa kollaasissa, tuo mustavalkoinen tekstitön jossa on monta Pepin lärvikuvaa vierekkäin.

Blogin nimi oli aluksi "koikkiloikki" joka tuli jostain Pepin lempinimestä. Jossain vaiheessa kyllästyin siihen ja sitten blogilla ei pitkään aikaan ollut mitään nimeä, vaan kirjoittelin bannereihin jotain randomia vaan tyhjän tilan täytteeksi. Tuo joissain bannereissa näkyvä "Piina" tuli myös Pepin lempinimestä, Peppiina.
Blogin nykyinen nimi tuli kuvioihin... 2014...?

Ai että kun oli kiva selata näitä, vaikka harmittaakin että osa jäi puuttumaan.
Nykyään koirablogiharrastelu on vähän väsähtänyttä (omalla kohdalla ja tuntuu että yleisestikin on melko hiljaista tällä hetkellä), mutta näistä muistuu mieleen kuinka kivaa tämä oli joskus silloin wanhoina hyvinä aikoina.

Voi olla että päivittelen tätä postausta sitä mukaa kun bannereita jää lisää "eläkkeelle" ja/tai jos saan jotenkin ne loput sieltä kovonraadosta ulos.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

© 2018 Houndstooth | Templates Base by Splashy Templates