27.9.2015

Sienimetsällä


26.9.2015

Pitkästä aikaa kännykkäkuviakin mukana.

Piti käydä kurkkimassa että löytyiskö vielä kangasrouskuja. Ne harvat jotka bongattiin olivat niin heikossa hapessa että saivat jäädä niille sijoilleen. Höh! Onneksi kuitenkin aiemman reissun ansiosta näitä sieniä on jo tallessa.

Kuvissa näkyy tyttöjen uudet huomioliivit, Hurtta Lifeguard Polar-malliset. Näiden hommaaminen ei mennyt ihan putkeen, ostin aluksi sokkona väärät koot, liian isot. Pihlalle ostettu tosin päätyi Pepille, sille se on ihan sopivan kokoinen.

Pihlalle piti sitten etsiä uudet ja onnistuin löytämään ne vain keltaisena (netistä olisi varmaan saanut muutakin, mutta kun halusin ne hetihetiheti), mutta sopii sille tuokin väri.

Olisi muuten mielenkiintoista tietää että minkälaisia sakemanneja, belgejä ja dobbereita Hurtta-suunnittelijat ovat käyttäneet malleina kun ovat kirjanneet näiden liivien rotukohtaiseen kokotaulukkoon XXL-kokoon esimerkkeinä ko. rodut.

Kun ne liian isot liivit ostin, yritin jotain arviointiapua repiä siitä pakkauksen taulukosta. Aattelin että noh, jos nämä dobberille sopii niin sitten varmaan sopii Pepillekin. Eih. Se liivi oli VALTAVA. Puolijoukkueteltta suorastaan, roikkui todella rumasti Pepin päällä...

2 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Melkein hävettää, että minä, tuleva luonto-ohjaaja, en tunnista sienistä kuin kantarellin. Pitäis varmaan lähteä sienikirjan kanssa metsään ja mennä riskillä! :D

Mun pitäis Tianalle kans hommata uusi huomioliivi, M&M:n halppiksella ei tee mitään. Ajattelin ite tilata Boosterin huomioliivin, kun sitä on kehuttu tosi hyväksi vaikkei maksakaan kuin kympin. Mutta tuo Hurtan pinkki huomioliivi olisi kyllä tosi ihana.. :D

Sarita kirjoitti...

Heh, no ehtiihän niitä opettelemaan vielä, siitä vaan sienikirja kouraan ja tutkimaan :) Mä tunnistan kans vain muutamia yleisimpiä sieniä..
Tää kangasrousku on elintärkeä sieni koska siitä tulee joulupöytään sienisalaatti! :D

Meillä oli ennen noi Boosterin liivit, esim. tässä postauksessa ne näkyy käytössä: http://pihpep.blogspot.fi/2014/09/kierojen-puiden-metsa.html

Niissä oli hyvät heijastimet ja istui koirille hyvin, mutta ongelmaksi muodostui se, että noi tarranauhat tuntui kuluvan aika nopeesti ja sitten liivit meinas tippua koirilta koko ajan. + Materiaali alkoi rispaantua vähän, mut se oli toki vaan kosmeettinen vika se.
Mutta siis kympin hintaisiksi hyvät kyllä :)

Lähetä kommentti